Esko Torssonen, 
Korhonen yhtiöt Oy

Korhonen Yhtiöt Oy on joensuulainen perheyritys, joka harjoittaa kiinteistöjen rakennuttamis-, jalostamis- ja vuokrausliiketoimintaa sekä tarjoaa pysäköintipalveluita. Yhtiön perustehtävä on tarjota asiakkaalle toimivat, nykyaikaiset ja tarkoitukseen soveltuvat toimitilat muokkaamalla nykyisiä tai rakennuttamalla täysin uutta. www.korhonenyhtiot.fi

Liiketalo Muuntamontie 2

Korhonen yhtiöt Oy on ollut Rakennustoimisto K. Tervo Oy:n asiakkaana vuodesta 2017 alkaen. Ensimmäinen yhteinen hanke oli liiketalo Muuntamontie 2. Tervo urakoi kohteen vuonna 2017. Projekti meni suunnitelmien mukaisesti. 
 
K. Tervo Oy voitti rakennusurakasta järjestetyn tarjouskilpailun. Toiminta rakennusaikana osoittautui täsmälliseksi ja määrätietoiseksi. Tästä alkoi yritysten yhteinen taival, jota on jatkunut näihin päiviin saakka.
 
”K. Tervo Oy hallitsee rakentamisen kokonaisuuden erittäin hyvin. Ennakointi tulevien haasteiden osalta on hallinnassa”, Esko Torssonen kuvailee.
 
”Henkilöstön ammattitaito nousee ainakin meidän kohteissamme vahvasti esiin, kun rakentamisen aikana ratkaistaan erilaisia haasteita. Myös henkilöstön ikärakenne on monipuolinen, on pitkäaikaista kokemusta mutta myös nuorta osaamista innovaatioista ja uusista menetelmistä”, Torssonen jatkaa.
 
Korhonen yhtiöt Oy:n ja K. Tervo Oy:n välille on syntynyt keskinäinen luottamus ensimmäisestä kohteesta alkaen. Ilman syvää luottamusta olisi haasteellista toteuttaa suuria hankkeita. 
Yhteydenpito yritysten välillä on tiivistä ja jatkuvaa aina koko projektin ajan. 
 
”Loppukäyttäjämme ovat olleet tyytyväisiä, ja mahdolliset muutostyöt ovat sujuneet nopeasti ja ammattimaisesti. Meiltä kysyttäessä olemme jo suositelleet kysyjille Tervoa mitä erilaisimpiin rakennuskohteisiin ja kertoneet suuren luottamuksemme K. Tervon tuottamia rakennuspalveluita kohtaan. Meitä miellyttää erityisesti se, että paikkakunnallamme on luotettava, perheomisteinen yhtiö, joka pystyy toteuttamaan monenlaisia rakennuskohteita”, Torssonen kertoo.
 
”Yrityselämän asiakkuuksiemme hoitaminen vaatii sen, että ymmärrämme asiakkaamme tarpeen. Meidän on löydettävä yhdessä asiakkaamme kanssa heidän tarpeisiinsa haluttu loppuratkaisu sekä pystyttävä rakentamaan luottamus toimintaamme kohtaan. Toki hinnankin tulee olla kilpailukykyinen”, täydentää K. Tervo Oy:n toimitusjohtaja Jussi Hämäläinen.
 
Tällä hetkellä Rakennustoimisto K. Tervo Oy ja Korhonen yhtiöt Oy tekevät yhteistyötä Kiinteistö Oy Torikatu 19:n parissa, johon valmistuu 48 kaunista kaupunkikotia Joensuun keskustaan.

Kari Räsänen, rakennuttaja, Joensuun Tilakeskus

Joensuun kaupunki on ollut Rakennustoimisto K. Tervo Oy:n asiakkaana jo ainakin parikymmentä vuotta. Urakoitsijavalinnat on tehty julkisina hankintoina tarjouskilpailun kautta. Tarjouskilpailuissa valintaperusteena on ollut hinta/laatupisteytys tai halvin hinta.

Joensuun paloasema ja Pohjois-Karjalan hätäkeskus

Kohteita on ollut vuosien varrella suuria ja pieniä. Yksi keskisuuri ja tekniikaltaan vaativa kohde oli Noljakkaan vuonna 2008 valmistunut Joensuun paloasema ja Pohjois-Karjalan hätäkeskus. Hätäkeskusta ei Joensuussa enää ole, mutta paloasema on toiminut hyvin niin teknisesti kuin toiminnallisesti.

 

Päällimmäiseksi Kari Räsäsen mieleen kohteesta jäi onnistunut yhteistyö osapuolten kesken, vaikka toimijoita ja eri tahoja oli hankkeessa mukana useita. Rakennuttajaa tietysti ilahdutti myös se, että kohde valmistui sovitussa aikataulussa ja hankkeen kokonaisbudjetti ei ylittynyt. Kohteen työn laadun puolesta puhuu se, että viimeisen 14 vuoden aikana kohteeseen ei ole tarvinnut tehdä suuria kunnostus- ja korjaustöitä.

”Hankkeiden aikana mahdollisesti tulevien yllätysten ja muutosten käsittely on toiminut K. Tervo Oy:llä hyvin ja joustavasti”, Räsänen kertoo.

K. Tervo Oy:n henkilöstön vahvuutena Räsänen pitää monipuolista ja pitkää kokemusta sekä hyvää ammattitaitoa. Yhteistyö on sujunut aina erinomaisesti.

”Yhteydenpito ja asiakaspalvelu ovat hyvällä tasolla. Olen saanut tarvitsemani tiedon ajoissa”, Kari Räsänen kuvailee yhteistyötä K. Tervo Oy:n kanssa.

”Minulle tulee vain satunnaisesti palautetta kohteista takuuajan päättymisen jälkeen. Takuuaikana käyttäjät ovat olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä” Räsänen summaa.

Julkisen sektorin hankkeet ovat K. Tervo Oy:lle yksi tuotannon merkittävä osa-alue. Niiden merkitys yrityksen toiminnalle on erittäin tärkeä. Muita Kari Räsäsen rakennuttamia ja K. Tervon rakentamia kohteita ovat olleet Papinkadun koulu, Mehtimäkihalli sekä useita päiväkoteja.

Jukka Pekkarinen, JTP Capital

Jukka Pekkarinen on kuljetusyrittäjä, sijoittaja ja asuntosijoittaja. Rakennustoimisto K. Tervo Oy:n kanssa hän teki ensimmäiset asuntokauppansa kesällä 2022.

 

”Teimme Joensuussa kaupat yhdestätoista uudesta asunnosta. Kaupanteko hoidettiin jouhevasti suoraan toimitusjohtajan kanssa. Asuntojen toimitus sujui aivan aikataulussa sekä moitteitta”, Jukka Pekkarinen kertoo.

”Kyseinen kohde kiinnosti sijainniltaan sekä sopi strategiaani. Kaupankäynti lähti sujuvasti liikkeelle ensimmäisestä kontaktoinnista alkaen”, Pekkarinen jatkaa.

Jukka Pekkarisen mielestä K. Tervo Oy:n aikataulussa pysyminen oli vaikuttavaa ottaen huomioon poikkeuksellisen maailmantilanteen, jossa elimme kesällä 2022. Toimitusjohtajan maanläheisyys sekä asuntosijoittajan ajatuksen ymmärtäminen tekivät Pekkariseen vaikutuksen. Lisäksi Pekkarinen nostaa esille yhteistyön sujuvuuden ja asiakaspalvelun laadun. Myös yhtiön brändi ja tarina saavat Pekkariselta kehuja.

”Ehdottomasti suosittelen Rakennustoimisto K. Tervo Oy:tä muillekin sijoittajille”, Pekkarinen sanoo.

Asuntotuotanto on yksi K. Tervon toiminnan kulmakivistä. ”Asuntotuottajana meidän tulee ymmärtää sekä sijoittajien että asukkaiden näkökulmat niin rakentamisessa kuin kaupankäynnissäkin”, painottaa Rakennustoimisto K. Tervo Oy:n toimitusjohtaja Jussi Hämäläinen.


Takaisin
ylös